Miksei tänne voida tehdä yhtä kunnon NHL -ketjua, vaan tehdään pieniä ketjuja joissa ei ole mitään ideaa?
Ensimmäiset tunnelmat kun sain pelin:
Mutta, omat kommentit:
Jotenkin vaikea kirjoittaa tästä. Minulle tämä peli tuntuu todella hyvälle, koska en ole ostanut viimeisimpiä NHL:ä sitten 04:n. Kaverilla olen kylläkin pelannut ja pieksinyt häntä. Kaikki pikku uudistukset siis, jotka olivat mukana joskus aikaisemmin ovat minulle uusia. Speed bursti on onnistuttu hyvin toteuttamaan, en ymmärrä miten sitä ei täällä osata käyttää. Pelissä on paljon, hyvää, mutta myös huonoa. Puolustus on edelleen kamalaa. Tietokoneen arpoessa ihmemaaleja itselleen alkaa jo heikottaa. Puolustus on muutenkin vaikeaa, kun omat pelaajat vain seisovat ja päästävät hyökkääjät vapaasti maalille. Yhdessäkin tilanteessa maalini edessä oli kolme hyökkääjää, ja tietokone puolustajat vain seisoivat siniviivalla. Ainoa kunnon tapa on oikeastaan taklata. Kepin heilutus on avutonta. Kunnolla en kuitenkaan ole peliä vielä ehtinyt pelata, mutta nyt voisin antaa pelille numeroksi 8½. Kelpo lätkää, jota tulen tahkoamaan ainakin NHL 2K7:n julkaisuun asti.
+++Plussat+++
+ Uusi ohjaus
+ Äänimaailma(yleisö ym.)
+ Selostus
+ Valikot
+ Kaikki piene(MAHTAVA)sälä jne. minkä huomaa pelin tiimellyksessä
---Miinukset---
- Varmat maalinteko kikat(edelleen!!)
- Puolustus(iso miinus)
- Kone huijaa itselleen maaleja(edelleen!!)
- Omat ihmemaalit
- Ei SM-liigaa
- Ei yksittäistä kautta
- Luistelu
- Tekoäly
Vaikea vielä sanoa. Mukavaa on ollut pelata kuitenkin ainakin vielä. Saa nähdä miten on jatkossa... :/
--------------------------------------------
Tunnelmat muutaman tunnin pelaamisen jälkeen:
Kyllä tämä on tämän hetken paras lätkäpeli! Pelkään, että samoin on myös NHL 2K7:n ilmestyttyä. Hautajaismusiikilla ja samoilla grafiikoilla, ym. ei kaus kuljeta, kun peli on liikkunut samoilla rateilla since 2K3.
Mitä enemmän peliä pelaan sitä enemmän rakastan sitä. Vihdoin joka ikinen syöttö ei mene perille, toisinkuin 2k:ssa. Epärealistiset spurtit ovat poissa, ja mukana on realistinen kiihdytys vasemmalla tatilla. Vihdoin maalit eivät tule arpomalla, niinkuin 2K:ssa, vaan ne tulevat kun mokke kämmää(ikävä kyllä joskus mokke antaa outoja pullia vastustajille, toisesta päästä maali, tolpan läpi maaliin jne.) Jotenkin tässä vaan on se jokin. Hyvän 2K6:n, mutta kuitenkin niin huonon jälkeen NHL 07 tuntuu siltä lätkältä! Tottakai miinus puoliakin löytyy, mutta ne oppii unohtamaan melko nopeasti. Peli vain on niin realistinen. Pelasin eilen Livessä jatkoaikaa, tein virheen ja vastustaja rankaisi ja voitti. Näin ei käy 2K:ssa, kiitos ylijumalamokkien, jotka ottavat kiekon monesti kiinni, vaikka istuisivat vaihtopenkillä.
Mutta sitten muutama miinus puoli mukaan. Aloituksessa kun yrität pistää suoraan pakille ja lämyä niin aina se ei onnistu, kiitos sille, kun puolustaja on selin maaliin. Puolustus on vaikeaa, mutta olen pikku-hiljaa opetellut siihen, ja kyllä sekin alkaa sujua(?). Pullamaalit ja bugit nettipelissä.
Olen ollut 2K -lätkä fani since dreamcast, ja se taisi loppua tähän. Surkeat grafiikat, jatkuvat bugit, ylijumalamoket, hautajaismusiikki, miljoonat varmat maalikikat joita käytetään Livessä 24/7 ym. ei kiinnosta enää niin paljoa. Melko varmasti 2K7:kin lähtee hyllyyn, mutta melko varmasti myös suoraan huuto.nettiin myyntiin, ellei ihmeitä tapahdu.