Peli on oikeastaan aika mainio. Olen itse nielaissut addiktiivisuuden koukun siimoineen ja vapoineen päivineen. Lyhyesti tiivistettynä se on aika lailla samasta puusta veistetty kuin muutkin verkkoroolipelit: tehdään tehtäviä, tapetaan monsuja, kerätään kultaa ja kokemusta ja päästään pätemään
LOTRO:lla on tosin enemmän yhteistä WoW:in kuin minkään muun verkkoräpellyksen kanssa. Opit on otettu WoW:in hyvästä toteutuksesta. Paikoin LOTRO jää sujuvuudessaan WoW:in jalkoihin, mutta tunnelmaltaan se on mielestäni parempi. Itseäni ennen kaikkea WoW:issa rasitti se karikatyyrinomainen piirrosmaisuus ja nimillä ym. hassuttelu. LOTRO:sta moinen kohellus uupuu. Ei sitä voi silti vakavastiotettavaksi sanoa -- kun Briissä hobitteja vartovan Aragornin puheilla romppaa kymmenittäin lollerz-pelaajia, alkavan sodan uhkakuva on tyystin tiessään
Isoin ero näiden kahden mammutin välillä lienee kohdeyleisö. WoW:in pahin koukku on aika pitkälti pelaajien välinen varuste- ja pätemiskilpailu, kun taas LOTRO:n viehätys on pelaajan ja pelimaailman välinen kerronta, jossa tarinaa käsitellään paremmin kuin missään tähän mennessä pelaamassani verkkoroolipelissä.
Joka tapauksessa LOTRO iskee tai ei iske aika pitkälti sen perusteella, miten hyvän killan itselleen löytää. Ilman hyvää seuraa paraskin verkkoropellus kyllästyttää aika pian, koska jos rehellisiä ollaan (ja mehän ollaan), ei niistä sadoista tapa-kaikki-örkit -tehtävistä kauheasti vaihtelua löydy
Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on erinomainen roolipelaajakilta, joka painottaa enemmän kovan luokan eläytyvää roolipelaamista kuin joukkomelttoamista Hautakeroilla
